perjantai 8. joulukuuta 2017

Kohokohtia

Agilityvuosi 2017 alkaa olla päätöksessään. Tämän vuoden tulen muistamaan aina, se on varmaa. On vaikea edes tajuta, että nämä kaikki hienot harrastuskokemukset ovat mahtuneet samaan vuoteen.


Keväällä 2017 Hilpi kartutti sertitiliään niin hyppy- kuin agiradoilla ja maaliskuussa tuli lopulta se vapauttava tupla ja pääsylippu sm-kisoihin. Kylläpä kädet tärisivät ja silmät kostuivat, kun näpytteli viestiä tutuille jäähkälenkillä asiasta. Me tehtiin se!



SM-kisoihin valmistautuminen ei sujunut jännityksettä. Hilpi oli elämänsä ensimmäisellä sairaslomalla sm-kisoja edeltävät viikot tassuvamman takia. Onneksi levolla ja laserilla saatiin huoli pois. Muuten Hilpin vuosi on mennyt täysin terveenä, mikä on mahtavaa!



Sm-viikonloppu oli jotakin niin hienoa, että vieläkin on vaikea olla hymyilemättä sitä muistellessa. Me onnistuttiin kisaamaan koko viikonloppu nauttien joka hetkestä. Finaalipaikasta yksilöissä en ollut osannut edes unelmoida ja finaaliin me ensikertalaiset päädyimme. Urhea Hilpi antoi kaikkensa ukkoskuuroista huolimatta <3 Hilpin vapauttaminen finaaliradalle on agilityharrastusurani ehdottomasti hienoin hetki.





Oman suorituksen analysointia

MM-karsinnat jouduimme jättämään väliin päällekkäisen menon takia, vaikka osallistumisoikeus olisi ollut. Kisakentille paluu SM:ien jälkeen on ollut vaihtelevaa vireeltään, mutta jo heinäkuun lopulla takataskuun pakattiin kisoista tuplanolla tulevaa kesää varten! Se mistä edellinen kausi taisteltiin, tuli nyt kuin varkain. Tulospaineista vapauttava saavutus, joka toivottavasti helpottaa koko tätä kautta.


kuva Timo Vallius
Syyskuun kohokohta oli tietysti piirinmestaruuskisat, joista yksilöpuolella ei menestystä haalittu, mutta sm-joukkueen revanssilla juhlittiin joukkuekultaa. Yhdessä onnistuminen on vielä kaksin kerroin hienompaa!



Syksyn tullen tuli myös mahdolliseksi valioituminen, kun vuoden aikaraja umpeutui. Lokakuussa Hilpi juhli agilityradan voittoa ja sai nimensä eteen kirjaimet FI AVA. Jo ensimmäisen kerran, kun pikku-Hilpi asteli agilitytreeneihin, oli selvää, että valiounelma ei ole lainkaan mahdoton. Ja koskaan ei tästä unelmasta olla luovuttu, vaikka helppoa virheettömän ratasuoristuksen tekeminen ei meille koskaan ole ollutkaan.

Hilpi 5kk ekoissa agilitytreeneissään.

Valiokemuissa sukulaisten kanssa urheiltiin yhdessä (kuva Timo Vallius): Video


Vuoteen on mahtunut myös paljon kehittäviä treenejä valmennusryhmissä. Tanjan kanssa on työstetty eritoten turhan rytmityksen purkamista ja vähitellen tulostakin näkyy. Lokakuussa uutta inspiraatiota saimme Ruotsista, kun Jouni Orenius ja Isabelle Emmanuelsson tulivat kouluttamaan TamSKilaisia. Isabellen mielestä Hilpi on oikea enkeli ja joutuipa Jounikin hämmästelemään, että kylläpä lassie kulkee kovaa ja kääntyy hyvin. Ja ohjaaja sai taas rohkeutta ja pakkiinsa uusia työkaluja, joita sitten kisoissakin jo testattiin.

Treenikooste

Kisarata 3.11.2017

Esteosaamisharjoitus :)

Kulunut vuosi näyttäytyy myös numeroiden valossa eteenpäin menneeltä. Startteja tälle vuodelle kertyi yhteensä 65 ja nollia 14. Nollaprosentti siis tuplaantunut viime vuodesta, 22%. Tämän kasvattamisessa riittää tavoitetta taas tulevaan vuoteen, rutiiniksi ei puhtaita kisasuorituksia voi mitenkään kutsua. Agilityjumalat ovat kyllä meille suotuisia siinä mielessä, että onnistumiset tulevat aina merkityksellisiin ajankohtiin ja Hilpin kanssa useimmiten on niin, että jos onnistutaan niin onnistutaan kunnolla. Nollista kuusi on voittoja ja palkintopallisijan ulkopuolelle on jääty SM-karsintaradan 30. sijan lisäksi kaksi kertaa. Vitosia on tänä vuonna sentään vähemmän kuin nollia, nimittäin 11 kpl, mutta toki niitä pikkuvirhehyllyjä sitäkin enemmän. Sen kun keksisi, millä taialla nämä käännettäisiin joskus vielä nolliksi. Toisaalta, kun se nollarata on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys, osaa jokaisesta sellaisesta iloita suuresti kerta toisensa jälkeen. Ja onneksi me iloitaan niin kisa- kuin treenikentilläkin myös paljon muusta kuin pelkistä puhtaista suorituksista. Parhaita on ne radat, kun molemmilla on mielentila kohdillaan ja luotetaan toisiimme täysin tai ne treenihetket, kun oivalletaan jotain uutta ja ymmärretään toinen toisiamme taas paremmin. Ja tiedän, että kaikki mitä tähän saakka ollaan saavutettu, on ollut ansaittua. Yksin on vaikeaa loistaa tässä lajissa - tarvitaan aina me, ja sen eteen on nähtävä vaivaa ja siihen on uskottava.


Kuva Timo Vallius

Sellan vuosi on sujunut leppoisasti, tohukkaana ja terveenä. Steriloinnin jälkeen neiti on oikeastaan jatkuvasti ollut vain hyvällä tuulella. On mahtavaa, että edelleen voidaan tehdä ja touhuta kaikkea mitä keksitäänkään, virtaa riittää (Mummoagilitya kesältä :)) . Sella tuo iloa ihan jokaiseen päivään omalla hupsuudellaan ja voi kuinka rakastankaan tuota iän mukanaan tuomaa vakautta ja go with the flow -mentaliteettia. Vuodet vierivät vaan liian kovaa vauhtia, olisi niin hyvä pitää näin.












Tällä viikolla Hilpi on juhlinut synttäreitään makoisan kakun merkeissä. Viisivuotias taitaa olla koira parhaassa iässään :)