lauantai 22. lokakuuta 2016

Lokakuussa 2016



Mitä kuuluu meidän agiin? Kisarintamalla on palattu pikkuvirheisiin, vitosia ja hyviä hyllyjä siis riittää. Alla oleva kisarata kertoo paljon tästä. Me tehtiin niin hyvin ja onnistuin reagoimaan luovasti useammassakin kohtaa virtuaalikoiran ja todellisen koiran eroihin, Hilpi kestää vähän viipyvät ohjauksetkin. Sitten on se sekunnin sadaosa, kun jo ajatuksissaan irtaantuu hetkestä ja sen seurauksena rima tulee alas. Ja radasta jää vain mieleen riman kolahdus ja pettymys siitä, että taas näin kävi. Ja oikeasti rata oli niin hieno taistelu! Huoh.



Pitkästä aikaa myös treenivideota, kun oltiin syyslomalla Hilpin siskon kanssa treenaamassa. Hauska oli myös päästä ohjaamaan molempia siskoksia, ovat ne kyllä hyvin samantyyppisiä otuksia. Ginin kanssa ekoista treeneistä tuli myös viimeistelytreenit ekaan yhteiseen kisastarttiin ja maalissa juhlittiin mukavasti sujunutta vitosrataa (ohjaaja on erikoistunut näihin ;)!).


Kuluneen kesän ja syksyn aikana on tullut vähän ikävä vanhoja aikoja agilityharrastuksessa. Aikaisemmin koko harrastamisen ilo on perustunut siihen perustekemiseen  - huippuhauskoihin viikkotreeneihin ihanan oman koiruuden ja mahtavien treenikaverien kanssa. Niin sitä on vaan aikoinaan viikko toisensa perään pummattu kyyti kanssaharrastajalta nukkumaanmenoajan jälkeiselle treenivuorolle hevosmaneesiin tai vanhan tanssilavan pylväiden keskelle valssailemaan ja tämä on todellakin ollut se viikon kohokohta. Tai on vietetty kesä penturyhmäläisten kanssa kentällä kotiläksyjä treenaten motivoituen ja vilpittömästi iloiten toinen toistemme edistyksestä. Tänä päivänä oma tilanne tuntuu turhankin toisenlaiselta - harrastuksen keskiöön on vaivihkaa hiipineet kisat, joista haetaan sitä huippufiilistä (ja päädytään usein ristiriitaisiin fiiliksiin) ja siinä sivussa on kiva törmätä tuttuihin. Ja sitten on toki valmennuksia, loistavia sellaisia, joissa on viisasta pyrkiä keskittymään sataprosenttisesti omaan tekemiseen, jotta saa niistä mahdollisimman paljon irti ja pääsee kokemaan onnistumisia ja pitämään yllä itseluottamusta ja unelmia arvokisoista. Ja epätoivoisesti sitä miettii, että mitähän tuolle mentaalipuolelle tekisi, jotta kisasuoritukset yltäisivät näiden treenien tasolle. Ja että milloinkohan sitä taas kykenisi treenaamaan itseään fyysisesti siihen kuntoon, että ei ainakaan siitä jää varmuus suorituksissa kiinni.

Huhhei, missä välissä tästä mukavasta yhteisöllisyyttä tarjoavasta harrastuksesta on tullut minulle niin yksilökeskeistä urheilua? Tavoitteellisempi harrastaminen on toki tuonut mukanaan aivan uusia ulottuvuuksia lajiin ja hullu olisin, jos edes ajattelisin tässä kohtaa luopua siitä. Mutta sisällä pieni laumaeläin käy kamppailua, että se ei halua ryhtyä yksin yrittäjäksi. Toivottavasti helpotusta tähän hämmennykseen tuo se, että ollaan taas tauon jälkeen säännöllisessä viikkoryhmässä ja toivottavasti meitä yhdistää ryhmään muukin kuin arvokisatavoitteet. Ja tällaiselle muutosahdistujalle on kyllä mahtavaa myös se, että saadaan jatkossakin treenata aina silloin tällöin tutun ja turvallisen ja eteenpäin vievän valmentajan kanssa. Nämä treenit ovat kuitenkin se perusta, mille koko meidän juttu rakentuu. Nyt pitäisi vaan saada oma ajatusmaailma palaamaan siihen asetukseen, missä se oikeasti viihtyy parhaiten. Totinen tulosten tavoittelu saisi vaihtua rentoon ja jaettuun tekemisen iloon. Harrastan kuitenkin agilitya siksi, että nautin kaikesta siinä. Saman intohimon jakavat ihmiset, liikkuminen, koiran kanssa tiiminä tekeminen ja onnistuminen, uuden oppiminen, toisten tsemppaus, kisajännitys, unelmointi, uudet aksakengät, valokuvat ja videot - näitä mahtavia juttujahan riittää!


Jaettu ilo paras ilo. Tytöt ensimmäistä kertaa eläessään jakavat sängyn :)


Ja sitten kuvaosuus. Muutama viikko sitten nautimme uskomattoman kauniista luonnosta Virroilla.
















tiistai 30. elokuuta 2016

Täyttyvien tavoitteiden tiellä

Epätäydelliselläkin suorituksella voi olla täydellinen lopputulos. Hilpin uran ensimmäinen nollavoitto kolmosluokassa ja agilityvaliokellon käynnistyminen, siinäpä täyttyneitä tavoitteita kerrakseen kotikisoista. Mitään flowfiilistä Arto Laitisen laatima rata ei oman suoriutumisen kannalta tuonut, mutta viimeaikaiset onnistumiset ovat opettaneet, että vihdoin ollaan meidän kisauralla siinä pisteessä, ettei oman suorituksen tarvitsekaan mennä aivan nappiin ja silti voidaan saavuttaa jotakin. Ja se, jos mikä, tuo kyllä melkoisen mielenrauhan ohjaajalle.




Sertitytöt Hilpi ja Aino.

Kisapäivän ensimmäinenrata oli ehkä aavistuksen paremmalta tuntuva yhdestä rimanpudotuksesta huolimatta, loppusuoralla en vain onnistunut vaihtamaan putken jälkeen koiran laukkaa, vaikka tiedostin kyllä kohdan edellyttävän sitä. Onneksi seuraavalla radalla Hilpi jo muisti, mihin sieltä putkesta kannataa ampua :)


C-radalla olisi ollut tuplan mahdollisuus, mutta tämä antaa vielä odottaa itseään. Oma vireystila ei oikein enää riittänyt keskittyneeseen suoritukseen ja meni vähän löysäilyksi. Mutta hei, kaikilta radoilta tulos, olisikohan meidän kolmosten kisapäivien eka kerta näin :)


Ja nyt kun videomateriaalia riittää, niin on pakko lisätä blogiin vielä yksi mahtava video. Seurakaveri on tehnyt kerrassaan upean vertailuvideon Oriveden kisoista radan voittaneesta bordercolliesta ja Hilpistä. Se, mikä suorilla ja putkivauhdissa hävitään, on mahdollista kuroa kiinni kepeillä ja käännöksissä. Tästä saadaan hurjasti tsemppiä, kun lähdetään taas haastamaan kokeneita konkareita tulevilla kisaradoilla!

Viisaammat ovat sanoneet, että kyllä ne tulokset tippuvat aikanaan ja ansaitusti, kun vaan luottaa omaan tekemiseensä. Ja näin on viime aikoina juuri käynyt. Kuluneen kesäkauden jälkeen ollaan jo hyvässä vauhdissa SM-nollien keruussa (4kpl) ja Hilpillä on takataskussa niin agi- kuin hyppysertikin - valiounelmat elävät ja hengittävät! Toivotaan, että henkinen suoriutuminen yltää vielä tuplaankin tällä kisakaudella, sillä sm-kisaoikeus kruunaisi kuluvan agilityvuoden tulostavoitteellisesti.

Viime viikonloppuna olisi ollut piirinmestaruuskisoissa mahdollisuus lunastaa jo pääsylippu ensi vuoden sm-karkeloihin, mutta tämä kyllä kariutui meidän osalta jo siinä kohtaa kun saavuin kisapaikalle ilman kisakirjaa tai rokotustodistusta. Kisaamaan päästiin pienen säätämisen kautta, mutta valmistautuminen ja suoriutuminen ei ollut oikein omalla tasolla oikeastaan kummallakaan. Hilpille pituustreeniä ja ohjaajalle vähemmän ohjelmaa kisaviikonloppuihin. Ja toivotaan, että sääherra ei meidän kohdalle enää samanlaisia myrskykisoja tarjoile, ohjaajaa kun auttamattomasti käy ärsyttämään  huonot sääolosuhteetkin pitkinä kisapäivinä. Hilpi on onneksi aina onnellinen radalle päästessään, oli keli mikä hyvänsä. Me kyllä saatiin kisata ratamme sopivissa tuuliraoissa, mutta eipä nuo olosuhteet kyllä turvallisia kisoja tarjonneet, joten viisampaa on jatkossa jättää väliin radat tuollaisessa kelissä. Hallikausi on ihan tervetullut tämän kesän kisakelien jälkeen :)

Ja kun puhe on täyttyneistä tavoitteista, niin täytyypä muistaa mainita myös Sellan taannoinen näyttelyreissu Nokialle. Veteraani Sella oli tuomarin mielestä taas kerran erinomainen rotunsa edustaja, se jopa heilutti häntäänsä kehässä! Ja käyttäytyi muutenkin oikein kauniisti haukkumata ja temppuilematta, mukava yllätys vuosiksi venyneen näyttelytauon jälkeen. Arvosteluun ei tuomari keksinyt mitään huomautettavaa, mutta eipä toisaalta mitään supermahtavaakaan ja kaikessa yksinkertaisuudessaan arvostelu meni näin:

Hyvä koko, oikeat mittasuhteet, kaunis ilme ja korvien asento. Hyvä rintakehä, ylälinja. Hyvä kaula ja kulmaukset. Liikkuu hyvin. VET ERI2               Janiki Steinbock

 Saman luokan kilpasisko oli tuomarin mieleen enemmän ja valittiin rotunsa parhaaksikin, ei siis varmastikaan huonolle hävitty, sikäli kun tätä jokseenkin subjektiivisesti nähtyä kauneutta ja rodunomaisuutta tarvitsee kilpailuna ajatella. Sellalta puuttunee näyttelykehiin se tähden charmi, vaikka raamit ihan kunnossa tuntuu olevan useammankin tuomarin mielestä. Jospa tämä sen sisäinen stara vielä tulee esiin joku kerta, who knows. Kiva oli pitkästä aikaa puuhata Sellan kanssa jotakin ihan kahdestaan ja pukeutua siisteihin vaatteisiin koiratapahtumaan, ei se lapsuuden match showta toisensa perään kiertänyt junior handler-tyttö ole tainnut täysin kadotakaan :)

Tie-teemalla kuvailin koiria yksi kaunis loppukesän ilta. Viipyilevät valonsäteet ovat niin upeita.









perjantai 5. elokuuta 2016

Lomakuvia, paimennusta ja kisaviikonloppu

Viimeistä lomaviikkoa viedään. Ollaan ehditty viettää kivaa kesää koto-Suomessa ja koirat ovat olleet mukana monessa menossa. Yksi rodun tai ainakin näiden yksilöiden ehdottomia plussia on kyllä se, että ne kulkevat mukana paikassa kuin paikassa vaivattomasti.  Koska koirien kuvailu saa hyvälle mielelle, on kamera taas ollut käytössä ahkeraan.

Vadelmataivas

Kesäillat <3


Maalla on mukavaa!




Tikasjumppaa



Lomalla on tärkeää myös levätä.


Sadepäivänä saatiin mahdollisuus testata Dog Spa Centeriä Hollolassa. Reilunkokoinen allas oli Sellan mieleen, Hipin ilmeet kertoo kuinka mieluista juttu oli hänen mielestään. 




Takajaloille töitä ilman liivejä.
Oon äiskä tosi kiitollinen tästä kokemuksesta. 
Viimeisellä lomaviikolla käytiin myös Koira-Kehrossa lampailla. Hilpiä sytyteltiin taas oikeastaan koko ajan ja oikea mielentila oli aika hakusessa, Jahtaan - ei kiinnosta -moodit sillä vuorottelivat, hallintaeleitä oli vain satunnaisia. Lampaiden kanssa on aloittelijan kyllä helpompi toimia astetta ohjaajakovemman koiran kanssa ja Sella oli taas vuoden tauon jälkeen se kehityskelpoisempi yksilö tässä lajissa. Itse päätin tällä kertaa vain seurata sivusta sen toimintaa, kun isäntä ja lampuri sen kanssa lampailla olivat. Isompi paimennusaitaus toimi sillä kivemmin, kuin pyöröaitaus ja se hallitsi vireensä edellistä kertaa paremmin, vaikkei ihan tiennytkään, mitä sen kuuluisi tehdä. Katsotaan, josko sille uusi treenimahdollisuus vielä tässä tarjoutuisi lähitulevaisuudessa, selvästi tämä juttu sitä kuitenkin kiinnostaa ja potentiaaliakin välähtelee!


Viikko takaperin kisattiin Hilpin kanssa Orivedellä. Kesäflunssasta kärsivänä en oikein saanut mitään kisarutiineja pidettyä yllä ja armoton helle teki näköjään aivotkin tukkoiseksi, kun agiradoilla ohjaaja kärsi ärsyttävistä keskittymisvaikeuksista. Ekasta radasta saatiin alun säätämisen jälkeen hyvä palauttava kisakontaktitreeni, toinen rata keskeytyi keppivirheeseen ja oma sekava ajatuksenjuoksuni kehotti poistumaan radalta vähän turhankin hätäisesti. Näköjään sitä voi kuitenkin kasata itsensä ja hyppyradalta onnistuttiin tekemään nolla, vaikka vielä lähdössä seistessäni arvoin kepeille viennin ohjausratkaisua. Kun vähiten odottaa, voi saavuttaakin paljon. Hilpi oli radan toiseksi nopein koira ja sai kaupan päälle vielä hyppysertin! Turhautuminen vaihtuikin hetkessä onnistumisen riemuun, aikamoista. On se Hilpi vain melkoinen luottokaveri. Nykyisin se on muutenkin niin aikuinen koira jo, joten blogikuvaukseenkin tein pientä päivitystä pitkästä aikaa.








Nollan tehneet agilitytkit, siskokset Gini ja Hilpi.


Kisaviikonlopun osioon 2 kuului rally-tokokisat Sellan kanssa Hattulassa. Käytiin testaamassa avointa luokkaa nyt vihdoista viimein ensimmäistä kertaa leppoisin odotuksin. Ja uskottavahan se on, että ilman osaavamman rallytokoilijan vinkkejä, rutiininomaista treeniä ja palkattomuuden harjoittelua ei Sellan kanssa tuloksia tahkota. Oma kokemattomuus lajissa häiritsi myös tällä kertaa suoritusta kiitettävästi. Jos kaikki ei sujukaan, kuten ennalta on suunnitellut, niin ohjaaja on melkoisen hukassa. Kenties ohjatuissa treeneissä käyminen voisi olla paikallaan :) Sella suoritti ihan mukavastikin osan tehtävistä ja lähtö oli oikein seesteinen, mutta vireen laskiessa hallittavuus kyllä kärsi ja muutama rintamasuuntavirhe ja ohjaajan pysähdysunohdus verottivat pisteitä niin, ettei hyväksyttyä tulosta tällä kertaa saatu. Mutta ratakokemusta kun molemmille tulisi lisää, niin läpäistävissähän tuo avoin luokka vielä Sellalle on. Nyt ollaan astetta viisaampia sen suhteen, mitkä suoritustavat ovat virheellisiä ja että uusimismahdollisuutta kannattaisi hyödyntää. Mutta seuraavaa koetta harkitaan vasta, jos innostutaan treenaamaan lajia edes jokseenkin säännöllisesti :) 

Rally-tokokuvia tulossa toivottavasti myöhemmin, kun paikalla kuvaajakin näytti olleen. Huomenna onkin Sellalla uudet haasteet edessä, kun se esiintyy näyttelyssä kolmen vuoden tauon jälkeen. Viimeksi päätin, että sen ei ennen veteraani-ikää kehää tarvitse kuluttaa, kun sitä ei oikein huvittanut koko touhu. Katsotaan, kuinka meille käy tällä kertaa -  mahdetaanko jopa innostua, vai jätetäänkö jatkossakin misseilyt muille :)



tiistai 12. heinäkuuta 2016

Nollatilin kartutusta, valmennusta ja Agirotu 2016

Juhannusneito


Juhannuspiilosta


Juhannustanssit

Juhannuskorvat


Lomalla on keretty vaikka ja mitä! Aikajärjestyksessä edettäessä aloitetaan Tamskin iltakisoista kesäkuulta, jossa koettiin oikein urheilujuhlan tuntua - vauhdin hurmaa ja sertijännitystä. Kun ei ole kuvia tai videoita, niin tulokset puhukoon puolestaan. Hypärillä valssin suunta ja ajoitus hitusen vinksallaan niin siitä rima, agiradalla yksi pidempi kaarros, kun putkijarru unohtui. Muuten oli onnistuneita ratoja - voitto, tuplanolla ja sertitkin siis mahdollista saavuttaa vielä jonain päivänä tällä menolla! Ja arvokisanollatili karttuu, toivon mukaan pääsykriteerit eivät ensi vuodelle radikaalisti muutu ainakaan suomenmestaruuksiin.



Palkintolelu heti käyttöön!





Tanjan kesän valmennuksista ollaan saatu nauttia jo parisen kertaa ja nyt todella treenataan niitä kymmenyksiä pois meidän rata-ajoista. Yksi laukka/laukanvaihto vie maksilla kolme kymmenystä ja me ei ylimääräisiä sellaisia haluta. Alla olevat treeniradat ovat olleet työn alla. Työstetty on mm. pituudella liikesuuntaa (pitää olla sama liikesuunta koiran kanssa vielä valmistavalla laukalla) ja valsseissa askel ja mene -mantraa. Lisäksi on opittu, että vastakäännöstäkin kannattaa käyttää Hilpilläkin tietyissä tilanteissa (esim. rata 1, väli 32, 33).


Treeni 30.6.16 (c) Tanja Kurikka.
Treeni 7.7.16 (c) Tanja Kurikka


Välissä on myös ehditty tapaamaan rotutovereita. Hilpikin alkoi jo rentoutua pikkuisen porukassa ja osallistui leikkeihinkin jonkin verran. Uroksista se ei vain oikein piittaa, tyttöjen kesken leikit on kivempia.

Pyry vastaan tytöt



Sella löysi mieluisan miehen keppihullusta Pyrystä.

Ottakaa kiinni jos saatte!

Pojat hei, pääsisinkö mäkin mukaan?
Viime viikonloppuna osallistuttiin myös perinteiseen Agirotuun Ylöjärvellä Teivon raviradalla. Lauantai alkoi karsintaradalla avo-Sm-finaaliin. Koko tapahtuman teemana oli nostalgia ja sen hengessä taisi olla myös rata suunniteltu - karsintaradan ansat ja hurjat linjat sai toivomaan, että koira olisi perässä vedettävää mallia :) Kuuliaisen Hilpin kanssa onnistuttiin välttämään pahimmat sudenkuopat, vaikka yhtä linjaa en tajunnut korjata ja seurauksena siitä ikävä muuriin törmäys. Raskas luonnonnurmi oli pohjana Hilpille uusi ja rimojen kanssa sillä oli tekemistä. Tulos radalta johdatti meidät kuitenkin finaaliradalle sijalta 16/123.

Finaalirata oli tulevan mm-tuomarin Jose Luis Garcia Alvarezin käsialaa. Taas pääsin haastamaan itseäni ja koiran osaamista ja meillä meni niin hienosti niin pitkään! Muurilla kääntyminen oli tällä alustalla Hilpille liikaa, mutta muuten rata sujui yli odotusten. Eipä vain saisi huokaista helpotuksesta ennen maaliviivaa, koska silloin saattaa käydä niin, että kontakti tippuu :) Loppusuoralla siis arvioin Hilpin vauhdin väärin ja lähdin ennakoimaan takaaleikkausta (niin, mitäköhän on tullut aikaisemmin jo todettua takaaleikkauksista kisaradalla, hmm...), niin sain sen vedettyä ohi kolmanneksi viimeisestä esteestä. Jos haluaa saivarrella, niin tuloksella 5 olisi ollut sijalla kolme näissä karkeloissa. Mutta olisiko se sitten muuttanut kokemuksen arvoa sinänsä, en tiedä. Yleisön mukana eläminen oli kyllä liikuttavaa, agilityn hienoja puolia! Video finaaliradasta


12-tuntiseksi venähtänyt kisapäivä teki kyllä tehtävänsä ja viimeisellä radalla ei enää kyetty keskittymään kumpikaan, joten tultiin hyvän sään aikana siltä pois.

Sunnuntaina uudet kuviot, kun luvassa joukkueviesti. Sella oli tälläkin kertaa varakoirana ja taas pääsin tai jouduin kahdella koiralla joukkuessa juoksemaan. Sellasta oli oletettavastikin kivempi haukkua ja juosta putkia kuin tehdä yhdessä rataa, mutta suodaan agieläkeiselle tämä riemu :) Hilpillä riitti taas virtaa edellisen päivän jäljiltä, vaikkei edelleenkään meidän alustana nurmea voi pitää rimaherkkyyden takia. Joukkueemme suoriutui urakasta kokonaisuutena oikein mukavasti ja Nahkakiitäjien sijoitus kisassa 17/51. Video joukkueradasta

Kuvat ovat aina ihania muistoja, agirotukuvista kiitos Sanna Piiroselle.

<3







Nahkakiitäjät Hilpi, Sella, Nelson ja Aino.
Nyt levätään ja nautitaan kesäkeleistä!

Kesällä päiväunet kruunaa päivän!