sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kisakokemuksen kartutusta ja syysriemuja


Eilen käytiin Hilpin kanssa treenikaverin houkuttelemana kisailemassa treenitauosta huolimatta Lempäälässä Hilpi-kaiman radoilla. Jos jotakin sieltä jäi käteen, niin se, että kannattaisi kisaamisen sijaan treenata :). Nyt oli tarjolla nimittäin niin perinteisiä ykkösluokan ratoja, mikä tarkoitti lähinnä ohjaajan kannalta yritystä pysyä mukana kilpajuoksussa ja yhteen tai kahteen kohtaan jotakin ohjauksen tapaisen änkemistä. Ja semmoista me ei vaan osata. Tähän soppaan kun vielä lisättiin se, että Hilpi ei ollut radoilla ihan oma itsensä, vaan vieras halli ekoissa hallikisoissa tuntui jännittävän ja aiheuttavan epävarmuutta estesuorituksiin ja sama fiilis tarttui myös ohjaajaan, niin vähän jäi nyt vaiheeseen sellainen flow-agility, mihin ollaan jo pikkaisen totuttu. Hivenen ehkä ärsyttää, kun rataprofiilit olivat niin älyhelppoja, että kyllähän tuommoisista pitäisi selviytyä vähän mairittelevimmin tuloksin, mutta kun tunnetila ei vaan ollut tällä kertaa suorituksiin kohdillaan kummallakaan, niin väkisin vääntäen ei onnistu.

Toistaiseksi en ole vielä saanut videoita radoista katsottavakseni, mutta lyhyesti ulkomuistista radat menivät seuraavasti: Ekalta radalta heti alkuun keppivirhe, kun ohjaaja vaihtoi juoksusta kävelyyn kesken keppien ja Hilpiin iski epävarmuus ja jätti pujottelun kesken. Kun kepit otettiin alusta uudestaan, Hilpi pujotteli niitä takaisin päin vähän matkaa --> hyl. Tällä radalla tuli myös esteen ohitus, taas sillä perinteisellä ykkösluokan kaarteella, mikä meille on aiheuttanut päänvaivaa aikaisemminkin. Lisäksi ohjaaja varmisteli keinua liikaakin (mihin se koiraan luottaminen katosi?!) ja siksi myös puomin ylösmenolla Hilpi vähän himmaili. Ja karkasipa se puomin kontaktiltakin ennen vapautussanaa, pöh. Mutta rimat pysyi sentäs ylhäällä, vaikka rata oli juurikin sellainen vauhtirallattelu, jossa Hilpi helposti hosuu.

Toka rata oli muurin ja rimojen roiskimisineen jotenkin niin kaaoottinen, että sitä ei edes oikein muista :) Homma päättyi siihen, kun Hilpi karkasi A:n kontaktilta ja tuumasin siihen, että oho, niin se sinne kiireen vilkkaa omatoimisesti palautui ja jätettiin homma sitten siihen. Viimeinen rata oli tosi simppeli hyppäri, josta siitäkin onnistuttiin keräämään 20 virhettä :P  Viimeinen keppiväli jäi pujottelematta, kielto putkelta, rimoja... Onneksi estevälit Hilpi sentään pinkoi sellaista vauhtia, ettei ihan hirveitä lukemia tarvitse koiranettiin kirjata - maaliin tultiin ajassa -9,58 ja etenemäkin oli kuitenkin 3,98 keppikorjailuista ja kiellosta huolimatta.

Jos kisoista ei muuta iloa ollutkaan, niin havahduinpa ainakin siihen, että nyt on saatava taas perusasiat kuntoon ennen kuin harkitaankaan seuraavia kisoja. Yksittäistä keppitreeniä liikehäiriöillä, putkiin lisää imua, koiraan itseluottamusta jännittävissä tilanteissa/paikoissa, irtoamisharjoitusta, kontaktien vahvistamista, liikesuunnalla ohjaamiseen treeniä ja... Ei se vaan nuoren koiran kanssa mene niin, että kisaillaan vaikka ei treenatakaan :) Noh, saatiinpahan taas uudenlainen kisakokemus kuitenkin, ehkä ensi kerralla hallikisatkin hoituvat jo vähän rutiininomaisemmin. Ja päästiin ainakin testaamaan kovassa häiriössä kaukokäskyjä - Hilpi todellakin osaa nyt istua käskystä :)

Tänään on ollut ohjelmassa kuvan kertomaa puuhaa:


Ensi viikonloppuna meitä odottaa nimittäin muutto uuteen kotiin. Tyttöjen panos pakkailuun on ollut se, että ne lähinnä pyörivät koko ajan tiellä. Hilpi nyt saattaa ottaa torkut silloin tällöin, mutta Sellaa hieman ahdistaa tämä outo puuhastelu ja sen pitää jatkuvasti tarkkailla, mitä tapahtuu. Kauniin syysaamun kunniaksi lähdettiinkin tänään muuttolaatikoiden keskeltä sanomaan jo hieman heippoja nykyisen kodin tutuille lenkkireiteille.

Mitä isäntä edellä, sitä uskolliset lassiet perässä.



Takapuolirapsutukset kelpaa missä vain. 


Sellaa viedään kuin pässiä narussa :)


Sellan sievä lassieote

Hilpin vähän ronskimpi ote :)

Juoksukilpailu!

Parkour-harrastelua

Mikäs se tuolla meneekään...

... No Ossi-orava!


Lehtimonsteri


Papin mussukka.

Näissä maisemissa kelpaa hetkeksi pysähtyä poseeraamaan.

Mutta vielä parempi on hepuloida hiekalla.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Jänesniemen koulutus 21.9.14


Agility on kyllä paras harrastus, mitä voi olla - ollaan Hilpin kanssa molemmat sitä mieltä. Treenitaukoon oli otettava tauko, kun tänään tarjoutui mahdollisuus saada ehkä maailman parasta agilitykoulutusta. Elina Jänesniemi tuli kouluttamaan takkuja omalle kentälle alla olevalla radalla.


Pieni paussi agilitysta oli kyllä tehnyt tosi hyvää. Hilpi oli innoissaan, kuten aina, mutta ei vetänyt överiksi intoiluaan. Radan alussa oli jo meillä ensimmäinen harjoittelun paikka. Mun pitäisi vaan luottaa siihen, että koira lukee ensimmäisen esteen ja uskaltautua ottamaan etäisyyttä lähdössä (muuten ei ehdi!). Koira vaan tarpeeksi vinoon lähtöön, jotta se näkee putken ja oma sijoittuminen putkien kaksi ja kolme välimaastoon. Neloselle riitti lähetys mutta vitos-kutosväliin kannatti ehdottomasti saksalaisen sijaan tehdä takaakiertopersjättö välittömästi lähetyksen jälkeen, jotta päästiin jatkamaan jouhevasti. 10-esteelle tein saksalaisen, ja se oli toimiva, kun vaan muisti itse pitää katseen tarpeeksi pitkään koiran linjalla, jotta käännöksestä saa tarpeeksi tiukan. Ehkä kaikkein hankalin ohjauskohta oli serpentiini-välistäveto (14-15-16), jota kyllä hinkattiin. Joko ohjaajan välistävetokäännös oli myöhässä tai sitten jalka ei vaan tahtonut liikkua näyttämään hypyn 16 ponnistuspaikkaa kohti. Mutta kunhan kuvion ajoitus saatiin kuntoon, niin  17 jälkeen ehti hyvin persjättöön. Uutta opittiin taas myös putkijarruista. Sen voi  ja kannattaa todella tehdä koiraa kohti ja vaikka putken ulostulopään kohdalla, jos vaan tekee sen kun koiralla on vielä kaksi laukkaa putkeen. 22. esteen siis leijeröin ja ehdin aika mukavasti jarruttamaan vielä melko pitkälle putken toisen pään tasolle. Putkeen 23 lähetys oli vähän vaikea, kun ohjaaja mietti putken päätä eikä koiran linjaa. Kunhan vain sain sen törkkäystä linjalle, niin johan putki löytyi ilman ongelmia. Ja ihan huippua, Hilpi-juniori haki ja taipui jo ekasta yrittämästä kepeille (24) suoran putken jälkeen tiukasta avokulmasta <3. Rimat pysyivät ylhäällä tosi hyvin vaikka olivat pääasiassa 60, muutama ohjausvirhe kostautui riman putoamisena, lähinnä kohdissa, kun ohjaaja ei katsonut koiraa. Elinan mukaan agilityssa on kaksi kohtaa, jossa ohjaajan on nähtävä koira aina - kun se laskeutuu edelliseltä esteeltä/tulee ulos putkesta ja kun se lukitsee seuraavan esteen. Muuten voi vilkuilla minne sattuu. Ja ne linjat! Ohjaajan pitäisi niin unohtaa esteet ja miettiä vain linjoja. Tuo pituuden ja putken yhdistelmä (29,30) jäi vielä testaamatta, mutta otetaan se joku kerta omiin treeneihin.

Saatiin myös Elinalta hyvät vinkit kontaktien treenaamiseen. Hilpi nimittäin tuli ekalla kerralla sekä A:lta että puomilta läpi, mikä on niin tyypillistä, kun aloitetaan kisaamaan koiran kanssa. Testattiin myös, että se on alkanut vapautua liikkestä jo eikä vain käskysanasta ja tähän pitää nyt tehdä korjausharjoitusta.  Treeneissä on aina pysähdytty ja vapauteltu siitä vaikka oikeasti kisatilanteissa koirahan vapautuu, kun ohjaaja on liikkeessä. Nyt siis ensin vahvistetaan, että kontaktilta ei karata ennen käskysanaa ja sitten aletaan ottamaan vapautusharjoituksia liikkeestä. Etupalkka on hyvä apu tässä: ohjaaja käy etupalkalla, palaa takaisin palkkaamaan 2on2offiin, toistaa tätä vaihtelevan määrän ja vapauttaa sitten liikkeestä etupalkalle. Ja seuraavaksi unohdetaan etupalkka ja otetaan mukaan vain se, että ohjaaja käy jossakin ohjauksessa/tekee jonkin liikehäiriön, palaa takaisin palkkaamaan kontaktille ja tärkeinpänä vaiheena palaa itse seuraavaksi kontaktin puoliväliin ja ottaa sieltä spurtin kohtaan mihin kisatilanteessakin haluaisi päästä ja vapauttaa liikkeestä (ts. otetaan tilanne uudestaan sellaisena, kuin se olisi kisoissakin). Muutama tällainen muistuttelutreeni (ehkä aluksi otetaan vain liikehäiriö kävellen), niin eiköhän saada taas kontaktiosaamista eteenpäin.

Kyllä jäi huippufiilis koulutuksesta, eikä ainoastaan vain siksi, että Elina kehui Hilpin olevan hienoin collie, jonka hän on koskaan nähnyt :) Kyllä vaan saatiin tästä koulutuksesta niin paljon ideoita ja tsemppiä jatkoon, kunpa pääsisi Elinan oppiin useamminkin. Ja parasta oli, että jäähkälenkillä oli mukana treenin jäljiltä taatusti maailman onnellisin otus. Hilpi suorastaan tanssahteli pitkin metsämättäitä :)

Agility tekee onnelliseksi.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Tavausta

Hilpi ekaluokkalainen on päässyt varsinaiseen koirakouluun. Agiliitelyn sijaan on nimittäin keskitytty lähipäivät sanojen opiskeluun. Havaitsinpa tässä taannoin että tuolla tyypillä on oikeasti tosi heikko sanaerottelu (eikä nyt ole kyse vain keinu-sanan erottamisesta).  Se on niin henkeen ja vereen agilitykoira, ettei se käytännössä kuuntele vihjesanoja juuri lainkaan vaan lukee vain kroppaa, ennakoi siitä ja tarjoilee ties mitä toimintoja palkkion toivossa. Tulin ilmoittaneeksi Hilpin parin viikon päästä alkavalle tokon jatkokurssille ja tästä innostuneena ollaan nyt vähän muisteltu peruskäskyjä. Totesinkin sitten, että aapinen on avattava ihan alusta, ja nyt harjoitellaan käskyä istu :) Hilpi osaa istua edessä, se osaa istua perusasennossa ja se osaa jäädä odottamaan istuen, mutta pelkästä istu-käskystä ei vielä muutama päivä sitten tapahtunut mitään istumiseen viittaavaa, kaikkea muuta kyllä. Eli se on yleistänyt, että istuminen tapahtuu tietyissä kohdissa ja tilanteissa, mutta itse vihjesana oli kyllä joutunut täysin unholaan, jos se sitä koskaan on osannutkaan. No, nyt tätä toimintoa on yhdistetty vihjeeseen ja pientä edistystä on jo ainakin ruokakupilla tapahtunut -  istu-maahan-istu -kaukoja neiti suorittaakin jo melko täpäkästi nälkäisenä.

Sanaerottelua on myös treenattu lenkeillä vapautuspelillä, jossa kiven päällä ollessan tyttöjen tarvitsee kuunnella tarkkaan eri sanoja ja vasta tutun vapautusanan kuullessaan saa lähteä. Aluksi tämäkin oli kovin hankalaa ja varsinkin vihjesana "apina" oli Hilpistä aivan sama kuin "tule" :). Nyt pelaaminen sujuu jo vähän paremmin. Sella on oikeasti sanojen kanssa aika hyvä, mutta se ei vaan aina jaksa keskittyä pelaamiseen ja säätää välillä ihan muuta. Noh, onpahan Hilpille häiriötä ja maltti kasvaa. Lisäksi ollaan nyt alettu nimeämään erilaisia leluja ja treenattu sillä tavalla sanoja. Hilpi on saanut noutaa vihjeestä leluja eri vaihtoehdoista. Tosin tässä haasteena on Hilpin palkkahierarkia, pallo ei ole läheskään niin kiva kuin nännikumi ja vaikka "pallo" vihjeestä lähestytäänkin ensin palloa, niin kun sitä on käyty koskettamassa, perille tuodaankin se kivempi lelu leikittäväksi :)



Kaukaa viisaana voisi todeta, että olisihan sille voinut jo pentuna opettaa nuo tokokäskyjen vihjesanat vahvoiksi, mutta laiska ja vahvat liikemaneerit omaava ohjaaja saa nyt sitten ryhdistäytyä vähän jälkijunassa. Hiljaa hyvä tulee ei tosin ole mikään Hilpin motto :)

Viimeiset kaksi viikkoa on tosiaan otettu aika lailla rentoutumisen kannalta. Sella on käynyt kerran treeneissä kontakteja hosumassa, mutta muuten ollaan vain nautittu luonnossa liikkumisesta ja aurinkoisista syyspäivistä. Metsäleikeissä on tapahtunut siinä mielessä pientä edistymistä, että Hilpi on rohkaistunut esine-etsinnässä mukavasti. Aikaisemmin se on kyllä lähtenyt etsintöihin innokkaasti ja ilmaissut lelunkin, mutta ei ole oikein saanut sitä tuotua varmasti ohjaajalle, jos etäisyyttä on yhtään enemmän, varsinkaan jos Sella on häiriönä mukana lähtöpaikalla. Toissapäivänä lelu palautui kun palautuikin varsin reippaasti ihan perille asti ilman apuja, lukuunottamatta tietysti noutamaan kehottamista. Ja hurjat bileet pystyyn!

Tällaiset syyssäät kyllä kelpaa meille, tätä lisää.

Onko taas kesä?

Metsäseikkailulla

Lenkkitytöt


Antaisitko mulle sen rotan...

... niin opetan sen uimaan!
syyskuun 15. ja vielä Sella tarkenee uida :)

Mitähän tv:stä tulee?

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kisailua Nokialla

Kahden vaiheilla olin harrastuskulujani pohtiessa, että ilmoitanko Hilpin syyskuun näyttelyyn Tampereelle vai agikisoihin ennen piirinmestaruuksia ja Nokian agikisat veivät sitten voiton. Heinin treeneissä esiin herännyt häiritsevä ylivireisyys jatkui vielä keskiviikon valmistavissa pm-nollatreeneissäkin, joten pikkaisen jo harkitsin agitauon käynnistyvän siihen paikkaan. Tämä viikonloppu kuitenkin vielä tsempattiin ja oikeastaan hyvä niin. Kisoissa kaverina oli taas Super-Hilpi, jonka kanssa agility on vaan niin huippua!

Video Hilpin lauantain radoista

Lauantain radat olivat Anders Virtasen käsialaa. Aikas mukavan oloisia, haasteitakin tarjoilevia, ratoja kaikkinensa. Anders oli jo kotisivuillaan ratapiirroksetkin julkaissut, joten kaipa ne rohkenen mukaan muistiinpanoihini liittää. Ratapiirrokset siis (c) Anders Virtanen. Ekalla radalla niin tyypillinen virhe, jossa kontakti koiraan unohtuu hetkeksi ja Hilpi tulee esteestä ohi. Ohjaajan esteen ohitusten korjaukset ovat kyllä ihan kamalia, anteeksi Hilpi. Ja heti perään sitten taas seuraava tyyppivirhe - puomikeinu-erottelu. Otettiin keinu muistutukseksi uusiksi ja sanottiin radalle heipat.



Netin syövereistä löytyi vielä aarteita edellisistä kisoista.              Kuvat (c) Teemu Tretjakov


Toinen rata oli kyllä meiltä tosi hyvä, rimojen kanssa vielä painitaan, mutta muuten meno oli mukavan virtaavaa :) Tietysti ohjausten ajoitusta voisi aina parantaa, vaan täytyypä Hilpin oppia siihenkin, ettei ohjaaja aina onnistu ja silti rimat pidetään ylhäällä.  Tältä radalta kymppi miinuslukemin -15,59.




<3


Kolmas rata oli hyppäri, jonka alku oli vähän kangerteleva. Ohjaaja vähän hissutteli ja alun vekkausyritys ei ollut paras mahdollinen. Suurin ilonaihe tällä radalla oli kepit, jotka löytyivät avokulmastakin oikein näppärästi. Törkkäykset pitäisi Hilpille kyllä kepeillä jossakin vaiheessa opettaa, voivat tulla tarpeeseen joillain radoilla.  Pussia ennen tiesin kyllä että "tarttis tehä jotain" ettei mene pitkäksi, mutta en vaan sitten uskaltanut kokeilla vastakäännöstä tai jarrua, kun pelkäsin sen johtavan kieltoon. Olisin saattanut ehtiä valssaamaankin pussin perään, mutta sen sijaan viivyttelin ja tein myöhäisen takaaleikkauksen. Vielä onneksi sain Hilpin kalastetuksi saksalaiseen seuraavalla hypyllä, vaikka se meni piiitkäksi. Ilonaiheena myös se, että pussia edeltävät kaksi rimaa pysyivät ylhäällä, vaikka ensimmäiselle lähetin hieman kauempaa ja pussia edeltävä rima on herkässä, kun Hilpillä on kiire pussiin :) Tältä radalta siis tuloksena 10 aikaan -13,37.








Vaikka nuo rimat tietysti harmittaakin ja niiden kanssa tehdään jatkuvasti töitä, niin kyllä vaan sai hymyn huulille tulostaulun kertoma - Hilpi oli nopein koira molemmilla kellotetuilla radoilla, vaikka ei kilpaseurakaan hidasta ollut ja virheet olivat samantyyppisiä. Kun on muutaman vuoden paininut joka radalla ihanneaikaan pääsemisen kanssa, niin kylläpä vaan tästä saa hurjasti hyvää mieltä, olkoonkin vaikka hieman omahyväisen kuuloista. Videolta vauhti ei näytä yhtään niin kovalta verrattuna livenä katsottuihin kilpakumppaneihin, mutta Hilpi on vaan niin erinomainen kääntyjä ja kiihdyttäjä, että kaipa sillä aina sadasosia säästetään. Kyllä sitä voi nahkacolliekin kulkea!



Rimaa "hipova" supermarsu lähestyy :)
Sunnuntaina kisailtiin sitten joukkueradalla, olikin oikein pikavisiitti Nokialle. Koko ajan oli kiire, kun aikataulut olivat etuajassa ja mulla kaksi koiraa peräkkäin ohjattavana.  Penturyhmämme joukkueessa sain siis ohjata myös Pii-bc:tä, kun vakiokartturi oli reissussa. Piin kanssa keskiviikkoinen kenraali ei ihan sujunut toiveiden mukaan ja kisapaikallakaan lämmittelyesteillä ei oikein saatu otetta hyppyihin. Mutta radalla sitten Pii yllätti ja tehtiin jopa puhdasta rataa aina kepeille asti. Piille kepit eivät ole helpot enkä osannut sitä niille ohjata, joten meidän suoritus loppui sitten hylkäykseen. Näissä kisoissa oli niin kiire, että hyllyn jälkeen piti lähteä suoraan pois radalta, joten koirakkoja tulikin sitten ulos radalta ihan liukuhihnalla. Hilpi oli heti seuraava joukkueemme edustaja, eli juoksusta koiran vaihto. Hilpin kanssa alun pitkä kaarijuoksu sujui yllättävän hyvin, vaikka se on meille tosi haastavaa ollut. Myös kepeille tekemäni takaaleikkaus onnistui, mutta kiirehdin lopussa liikaa ja Hilpi jätti viimeisen välin pujottelematta. Itse en tätä huomannut vaan jatkoin rataa kunnes jossain vaiheessa havahduin kuulutuksiin, ja kyselinkin sitten tuomarilta, että oliko se hylly. Oli ja ei kun ulos. Makseissa ei oikein tuloksilla juhlittu, olisiko yksi joukkue saanut kolme tulosta radalta ja tullut näin piirinmestariksi. Vähän kökkö fiilis jäi, kun piti lopettaa rata kuin seinään, kun koira meni niin hienosti (ja rimat pysyivät ylhäällä!). Mutta ensi vuonna uudestaan taas!

Kaikkiaan viikonlopun kisoista jäi oikein hyvä mieli omien suoritusten kannalta. Pelkäämäni ylivireisyyttä ei ollut, vaan meillä oli Hilpin kanssa oikein mukavaa yhdessä tekemistä, on se vaan niin huippu tyyppi. Ennen radalle menoa kokeilin nyt tuota meidän parkitusta, eli Hilpi vaan makasi ja sai palkkaa siitä. Se tuntuu toimivalta jutulta, täytynee ottaa se nyt vakikäytännöksi treeneissäkin, eli ei suoraan autosta radalle vaan ensin pidetään vire kurissa yhdessä. Radan jälkeen sitten kunnon riekkuhetki palkaksi, sekös Hilpistä on mukavaa :)