sunnuntai 31. elokuuta 2014

Heinin koulutus 30.8.2014

Eilen käytiin toistamiseen tähän kesään Stenbergin Heinin opeissa. Kyllä tällaiset koulutukset ovat niin tarpeellisia, aina saa rutkasti uusia treeni-ideoita! Haasteita radalla riitti kyllä tälläkin kertaa ihan mukavasti, mutta tehtiinpä meidän ennätys, kun ehdittiin omilla vuoroilla treenata aina keinulle (este nro.34) saakka, muutamien esteiden pätkissä tietenkin :)


Ensimmäisellä vuorolla oli kyllä radalla sellainen kuumakalle, ettei moista ole aiemmin nähty. Alku meni sujuvasti vastaanotolla kolmosesteen oikealta puolen, ja päästiin kivasti aina vitoselle saakka, mutta sitten voihan kepit! Hilpi oli niin ylivireinen, ettei kerta kaikkiaan alkuun löytänyt keppejä lainkaan ja kun ne löytyivät, niin ei vaan millään pystynyt pujottelemaan niitä keskittyneesti. Hetken rauhoituttiin ja sitten uusi yritys pelkkiä keppejä palkkaamalla ja saatiin kaahotus sillä pois. 7-8-9 väli oli myös mielenkiintoinen, meille toimivaksi ratkaisuksi muodostui seiskan jälkeen valssi, takaakiertoon (8) törkkäys ja päällejuoksu sekä persjättö siihen perään. 10-11 -välissä oli tärkeää mennä itse tarpeeksi syvälle, jotta koira sai luonnollisen linjan puomille eikä putki vetänyt liikaa puoleensa. Kepeille (14) tein pakkovalssin mikä toimikin hyvin, kun vaan ajoitus oli oikea. Putkeen 15 vienti meni ensin hösellykseksi, mutta kunhan saatiin sählinki pois niin onnistuttiin ihan ok jatkohypyillä saksalaisen ja takaakiertoon lähetyksen turvin, ei edes hirveä kiire tullut tehdä persjättöä 18 hypyn jälkeen. Renkaan Hilpi haki mukavan itsenäisesti, vaikka se olikin kaukana ja tyhjyyteen ja A:lla kesti persjätön, vaikka virettä olikin hieman liikaa. Ekalla setillä treenattiin vielä kepeillä (23) sivuirtoamista, mikä oli myös yllättävän haastavaa alkuun. 

Muistoja Hattulan kisoista, kuvaaja Johanna Lyömilä.


Tokaan osuuteen valmistauduttiin sitten rauhoittumalla. Virettä laskettiin ihan vaan parkitusharjoituksilla, eli palkkaa maassa makaamisesta ja siitä kun kääntää katseensa pois treenikentästä. Tokalla kierroksella olikin huomattavasti mukavampi tehdä yhdessä töitä, kun ei tarvinnut pelätä haukkaavaa piraijaa :) Sivuirtoaminen kepeillä sujui hienosti, kun sitä vahvistettiin muutama kerta palkalla. Putkikuvio 25-26 vaikutti ohjaajasta hurjalta, kun puomi on edessä, mutta koiran näkökulmasta se on melko simppeli kuitenkin. Pieni putkijarru auttoi kääntämään Hilpin hyvin kohti seuraavaa putkea. Mutta uudeksi treenattavaksi asiaksi nousi kyllä putki/kontakti-erottelu. Vaikka jaakotus hypylle 28 oli oikein ajoitettu ja avuksi otettiin vielä vastainen käsi vetämään puomille (29), niin neiti paineli kerta toisensa jälkeen putkeen, niitä kun oli juuri juostu moneen kertaan. Siihen ei nyt tällä kerralla perehdytty, vaan lopulta Heini seisoi putken tukkeena ja matka pääsi jatkumaan. Sylivekkiä tehtiin esteelle 30 ja se tulee myös treenattavien ohjauksien listalle, kun ohjaaja ei osaa. Putkilla 31 ja 32 oli tärkeää pitää oma liike jatkuvana vaikka olikin puomin toisella puolen koiraan nähden. Pikkaisen kiire tuppasi tulla 33 esteen saksalaiseen, kun Hilpiä piti hieman saatella edeltävälle putkelle, mutta onnistuttiin siinäkin. Aikas kiva rata treenata!

Liitelijä

Positiivista oli, että rimat pysyivät hyvin ylhäällä tiukoissakin paikoissa ja vaikka Hilpi kuohuukin, niin se ei touhuile omiaan, vaan pysyy ohjauksissa. Heinin mielestä meidän meno oli oikein kivaa katseltavaa ja Hilpi on mainio tapaus :) Tuo kiihkeys tuppaa vaan nyt olemaan jo pienoinen ongelma, kun se menee ylivireisyyden puolelle. Aikaisemmin ei sitä ole niin pahasti näkynyt, mutta nyt kun treenit ovat olleet niin ratatreenipainotteisia viime kerrat, niin kuumuminen näkyy helpommin ja tuntuu myös satunnaisesti ohjaajan iholla, auts.  Hilpi suhtautuu niin intohimoisesti agilityyn, ettei sen päänuppi oikein tahdo aina pysyä kropan vauhdin mukana. Ja tästä kuormituksesta seurauksena näyttäisi sitten olevan stressitason nousu, mikä näkyy varsinkin treeni-iltana arjessa epävarmuutena. Ensi viikonloppuna kisataan vielä piirinmestaruuksista, mutta sitten otetaan kyllä jonkinlainen tauko agilitysta, jotta aivot saa heittää hetkeksi narikkaan tuulettumaan. Tarkoitus olisi myös palata taas niihin pienenpieniin tekniikkatreeneihin, jossa palkkaa saa paljon itseluottamuksen tueksi ja vireen laskemista ei tarvita. 


Hilpi rakastaa agilitya.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kisaviikonloppu Hattulassa 23-24.8.

Hauska viikonloppu takana, koiria on ainakin aktivoitu ja agilityiloa koettu, vaikka tuloksilla ei liikoja juhlittukaan. Hilpi on nyt käynnistänyt agilityuransa ja Sella muistellut, kuinka kivaa onkaan painella menemään vanhoissa tutuissa kisamaisemissa.

Edeltävällä viikolla vierailtiin taas Terveysklinikka Rytmillä ja Katriina hoiti tytöt kisakuntoon osteopaattisilla otteillaan. Hilpillä ei viiden kuukauden hoitotauon, keppiopettelun ja keinulla aina silloin tällöin tehtävän mäkihyppyharjoittelunkaan jälkeen löytynyt kropasta mitään mukistavaa, ihme kyllä. Sen lihaskudostyyppi on Katriinan mukaan niin kestävä ja joustava ja rakenne kun on tuollainen silakkamallinen, niin urheilukoiraksi se on ihanteellinen. Tietysti vähän aina epäilyttää, että voiko se oikeasti olla niin priimaa tässä(kin) asiassa, mutta toisaalta Katriina on ensimmäinen kuka on löytänyt Sellasta vähän enemmänkin hoidettavaa, joten luotettavissa käsissä uskon tyttöjen olevan tuolla. Tällä kertaa Sella selvisi tosi vähällä, jokin pieni kiertymä selässä oikaistiin ja that's it.

Sitten kisoihin. Lauantaina kisailtiin Sellan kanssa Helinin Jarin radoilla ihan vaan vanhaa treeniseuraa tukeaksemme ja omaksi iloksemme. Perjantain pikkutreeneissä Sella kyllä väläläytteli aika kivan oloista vauhtia ja Hattula on meidän kisahistoriassa oikeastaan ainut paikka, jossa fiilis on kisoissa kerta toisensa jälkeen kohdillaan, joten hyvillä mielin kisoihin lähdettiin. Ekalla radalla fiilis olikin ihan kiva ja vauhtia mukavasti, mutta treenaamattomuus kyllä alkaa sitten jo tällaisilla ahtailla radoilla näkyä. 65 rimat, joilla ei juuri koskaan treenata, eivät tiukoissa ohjauksissa pysyneetkään ylhäällä, eikä Sella oikein kestänyt päällejuoksua niin kepeillä kuin hypyilläkään. Mutta olihan se vain muuten niin murunen, into piukassa menijä :) Toisella radalla pitkä kisapäivä (oltiin mediluokka turisteina Jennyä ja Lilyä kannustamassa) sitten kostautuikin ja Sellaa ei oikein enää kiinnostanut. Ei vaan tullut alkuradasta mihinkään ohjauksiin vaan viiletteli omiaan. Harmi sinänsä, että meidän Hattula-taika nyt vähän raukesi, mutta toisaalta ekasta radasta jäi hyvä mieli kuitenkin. Tuloksina radoilta siis 2xHYL. Eka rata on onneksi videolla muistona!



Sunnuntaina vuorossa sitten debytantti Hilpi. Kisakirja varmennettiin jo edellisenä päivänä, joten aamulla ei muuta kuin ilmottautumaan ja valmistautumaan radoille. Meillä oli oikein kannustusjoukotkin kohdillaan tällä kertaa, kiitos seurasta ja ihanista kuvista (kaikki agikuvat tässä tekstissä) Elina ja Timo! Jos joku ajatteli tulevansa vähän rallattelemaan ykkösten helppoja ratoja, niin näissä kisoissa se ei ehkä ollut niin mahdollista. Salosen Martin radat olivat kyllä linjoiltaan sellaiset, joihin en itsekään ollut kyllä yhtään varautunut ja aikamoista päänvaivaa sai tehdä, että keksi, miten ohjaisi järkevästi. No hyvin suunniteltu oli todellakin vain puoliksi tehty tässä asiassa, jopas olin pulassa aina välillä :) Videolla kooste kaikista radoista ja tässä perässä viiltävät analyysit omaa kehittymistämme silmällä pitäen ;):


Ekalla radalla virheet alkoivat kepeistä, joille käskytin liian myöhään kun keskityin renkaaseen. Pitäisi vaan luottaa koiraan eikä varmistella mitään esteitä! Rengas-kepit yhdistelmää ei ollakaan kuin ehkä kertaalleen treenattu ja se on kieltämättä haastava vielä tässä vaiheessa, varsinkin lyhyillä esteväleillä. Keinu oli puolilentokeinu, jonka jälkeen pieni tuumaustauko, että otanko uudestaan, mutta koska tuomari ei ollut uusinnasta maininnut puhuttelussaan ja Hilpi kuitenkin yritti jarruttaa niin jatkettiin sitten matkaa. Loppu"suora" oli kyllä pirullinen meille, mutta sen tiesin jo etukäteen. Myöhässä päällejuoksussa - rinnakkain seuraavalla esteellä - ei onnistu :) Jos keinu olisi mennyt suunnitelmien mukaan ja Hilpin olisi voinut jättää kontaktille, niin olisin saanut vähän etumatkaa, mikä olisi ehkä tehnyt mahdolliseksi tuon kuvion. Tulos siis hyl.


Ollanko me valmiit lähtöön?

Luoti lähtee!


Älä mee niin paljon edelle, mulle tulee kiire!



Huomasin viime metreillä, että tää onkin keinu! 

Seuraava rata olikin tämä edellinen ihanuus päinvastaiseen suuntaan :) Tuntui tutustuessa kyllä paremmalta näin päin, mutta enpä sitten uskaltanut kokeilla nelosesteelle suunnittelemaani persjättöä ja siksi keinulle tuli kökkö takaaleikkaus, joka sai Hilpin epäröimään. Kepit löytyi nyt kivasti, mutta keppien jälkeiselle renkaalle se ei vaan ehtinyt hakeutua hyvään ponnistuspaikkaan ja tuli siitä sivusta. Hilpi yritti eikä tahalleen suorittanut väärin, joten ei muuta kuin eteenpäin. Ohjaajan pitäisi vaan oppia pitämään pää kasassa virheistä huolimatta, nyt jäin sitten vähän haahuilemaan hyllytyksen jälkeen ja olinkin myöhässä seuraavalla suoralla aikas reippaasti. A oli reipas takaaleikkauksesta huolimatta, mutta sitten jätinkin Hilpin ihan oman onnensa nojaan, vaikka tutustuessa olin kyllä havainnut, että A:n jälkeiselle hypylle on vekattava pikkaisen. Siinä oikein tyyppiesimerkki siitä, mitä käy kun kontakti koiraan unohtuu :) Mistäköhän saisi ohjaajalle yhtä hyvän keskittymiskyvyn kuin koiralla?





Nyt mä otan tän varman päälle...




Viimeinen oli hypäri ja päätin, että nyt on rypistettävä se tulos, jotta voi tehdä edes aikavertailua vähäsen. Hyppärissä taas hirvitti tuo eka putki, mikä oli vähän pelottavassa linjassa, mutta juuri  ja juuri Hilpi siihen pystyi turvallisesti kääntymään. Aikamoista siksakkia tuolla radalla vedettiin ja ohjaaja on taas kaikissa käännöskohdissa myöhässä (tosin en tiedä olisiko edes ollut mahdollista olla ajoissa, kun juoksin niin kovaa kun pääsin), mutta Hilpi on niin kiltti, että odottelee sitten mua :) Rimapudotus taisi olla enemmän ohjaajan kuin kiireen syytä, turhaan varmistelin. Saatiin kuin saatiinkin esteet oikeassa järjestyksessä loppuun asti ja tuloksena siis vitonen mieltä lämmittävällä 4,39 etenemällä.  Tällä päästiin vielä oikein pronssille päivän nopeimmalla kellotetulla ajalla, jihuu!





Summa summarum, Hilpi on ihan mahtava, ohjaaja tarvitsee kisatreeniä. Kiirerimoja tulee alas vielä jokunen, mutta niitä harjoitellaan edelleen. Ja nyt sitten erikoisesteitä ennen ja jälkeen keppien sekä valsseja/persjättöjä keinun päähän rohkeasti.

Kun kisat oli kisattu, niin käytiin vielä lenkkeilemässä Aulangolla ja otettiin perinteiset riekkumis- ja koulukuvat lomakylän vehreällä pihalla. Nyt maistuu uni kotona!



Sellan ilme enteilee hepulia...



:D




Hilpi 1-luokkalainen


Kaunotar Sella

Ja ikää oli 6 vuotta, ei 6 kk, kuten voisi asennosta päätellä.
Kaverikuva olikin vähän haasteellisempi


Mutta onnistui kera iloisten hymyjen :)




perjantai 8. elokuuta 2014

Hilpin kisaluokan debyytti

Hilpin pääsi eilen testaamaan oikein kisaavien rataa ja samalla esimmäistä kertaa vieraita keppejä ja keinua Eteläpuistossa Tamskin epiksissä. Kisarataan tutustuessa ensimmäinen ajatus oli kyllä, että eipä ole tainnut koskaan tulla kisattua näin haastavalla radalla edes kolmosissa, ja me kun tultiin vaan keppejä treenaamaan :) Ylimääräisiä tykytyksiä toi myös rimojen nosto lukemaan 60, eihän me niitä olla treenattu vielä! Mutta toisaalta saipa vaivata oikein päätään myös ohjauksilla ja sitähän me halutaankin. Rata myös paljasti hyvin heikkoudet esteosaamisessa, tietää ainakin taas mitä treenata :) Ensimmäisellä startilla oli ajatuksena palkata reilusti kontaktit ja etenkin ne kepit, jos ne onnistuvat. Toka startti sitten kisanomaisemmin. Nyt on hyvä tuoreeltaan analysoida aika tarkkaan nuo startit ihan vaan itselle muistiinpanoksi, niistä kun oppi taas niin paljon. 




Ensimmäinen puutteellinen esteosaaminen näkyi puomilla, oikea paikka ei tahdo löytyä, jos ohjaaja himmaa liikettään noinkin yhtäkkisesti ja selvästi ennakoi seuraavaa liikesuuntaa puomilta takaisinpäin. Tämä oli kyllä arvattavissakin, niin vähän on kontakteja nyt treenattu etupalkalla. Ja on tuo kyllä vaikeaa monelle kokeneemmallekin koiralle, eli tästä ei oteta stressiä tähän kohtaan. Noh, sitten tuo keinu-puomierottelu. Se on jokseenkin aina ollut niin, että jos ensin on tehty puomi radalla ja sitten tehdään keinu heti perään, niin ei tuo vaan niitä erota. Hirvittävä lentokeinuhan tuosta oli tuloksena nytkin. Tähän mennessä on treenattu vain omalla aavistuksen hitaammalla puukeinulla, joten uutta keinua Hilpillä oli selvästi vaikeuksia hanskata vielä korjauskerrallakin. Tatsi löytyi kyllä sitten ja pääasia, että se rohkeasti yrittää kuitenkin. Tuohonkin keinun perään piti tehdä radalla valssi, mikä jokseenkin vaikeutti oikean pysähtymispaikan hanskaamista, eli kontaktien jälkeisiä ohjauksia alettava treenaamaan! Keinulla meillä on eri käsky kuin muilla kontakteilla, mutta tämä kyllä taas todistaa hyvin sen, että se on aika sama mitä sille koiralle radalla huutelee tai huuteleeko ollenkaan, hyvin vähän sanoilla sitä voi ohjata. Kovin suurta jarruakaan en haluaisi sille opettaa ennen keinua, ettei keinusta tule hidasta. Täytynee kääntyä viisaampien puoleen, että miten asiaa jatkossa veisi eteenpäin, yrityksen ja erehdyksen kautta asiaan tottuminen kun ei oikein tuon kropan kannalta ole paras tapa. Onneksi parin viikon päästä on osteopaatti! 

Seuraavaksi vähän jännitin sitä, kuinka se hakee pimeän putken 11 ja kääntyykö se sieltä oikeaan suuntaan, mutta riskillä lähetin putkeen kaukaa, jotta pääsin merkkaamaan muurin. Putkella ei ollut kyllä mitään ongelmaa, muurille tulon vaan varmistelin molemmissa starteissa turhankin paljon, sillä kun ei olla tuollaisia merkkauksia koskaan treenattu. Sen sijaan seuraavaan suoraan putkeen jätin ohjaamatta kunnolla, ja tein vain liian voimakkaan putkijarrun (taas kerran, pöh), niin kilttinä tyttönä Hilpi tuli sieltä pois, toisessa startissa oma liikesuunta taas ei tainnut oikein viedät putkea kohti tarpeeksi. Se ei selvästi vielä vieraassa ympäristössä ja kisatilanteessa kestä noita jarruja, kun on hieman epävarmempi kuin omissa treeneissä. Kepit piti suorittaa etenkin maksikoiralle ahtaasta avokulmasta, mutta niinpä vain tuo heti ekalla haki ne oikein ja vielä pujottelikin suht reippaasti ne kokonaan, vau! Toisessa startissa pujotteluvauhti kasvoikin sitten jo sen verran, ettei ihan pysynyt kasassa loppuun asti kepit, mutta yksi uusinta riitti ja Hilpi taas oli huolellisempi.

Keppien jälkeen okseri, ei olla treenattu maksikorkuisena  --> treenilistalle. Kuten myös kaikki muutkin erikoisesteet keppien jälkeen suoritettaviksi. Ja jottei liian helpoksi olisi rata käynyt, niin eiköhän vielä pituudellekin olisi pitänyt jonkinlaista jarrua/rytmistystä/kääntävää ohjausta tehdä, jotta ei mene pitkäksi seuraavaa ohjausta ajatellen. Ja sekös on tämä meidän heikoi kohta tällä hetkellä. Ensimmäisellä kerralla rytmitin sen liian voimakkaasti, Hilpi taas ihan äimänä, että mitä. Toisella kerralla se hämääntyi ehkä siitä, että jatkettiinkin kepeiltä suoraan ja unohti katsoa okseria (riman tiputus), mikä taas häiritsi myös pituutta. Onpa vaikea kombo okseri pituus, tätä pitää ottaa uudestaan! Ja myös kaikkia eri ohjauksia maksipituudelle, sitä kun harvemmin enää kolmosluokassa varsinkaan saa painattaa vaan ihan suoraan. 

Kaiken kaikkiaan olen kyllä ihan hirmu ylpeä Hilpistä. Vaikka tuo keinu on vielä hankala, erikoisesteet vielä vähän hiomattomat ja kontaktit kaipaavat itsenäistymistä, niin kyllä sen taidoilla jo ykkösen kisaradoille uskaltautuu. Yksikään rima okseria lukuunottamatta ei pudonnut, vaikka radalla oli takaakiertoja toisensa perään ja kepit oli ihan superit ensikertalaiselle. Ja rengasongelma näyttäisi olevan taaksejäänyttä elämää. Kovin armoton se on ohjaajalleen pienimmistäkin ohjausvirheistä, mutta opettaapahan ainakin ohjaamaan huolellisesti! Vaikka odotteluaika kisapaikalla ennen ratoja oli pitkä (3h), se jaksoi silti tehdä parhaansa ja nauttia koko touhusta. Tuon parempaa harrastuskoiraa en olisi kyllä voinut saada, se on mulle ihan täydellinen!  


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kesällä kerran

Kesäloma on nyt ohi, mutta voi kuinka me ollaankaan otettu loman viimeisistä päivistä kaikki ilo irti! On sukuloitu ja ennen kaikkea uitu. Ja kuinkas ollakaan, sinnikkään harjoittelun tuloksena Hilpi löysi eilen viimeisenä lomapäivänä oikeasti uimisen riemun! Laumavietti voitti jännityksen, ja nyt ei uimaan juuri tarvitse mennä ilman, että pieni ruskea nahkalassie seuraa perässä. Enää ei kaikki ajatus mene vain pinnalla pysymiseen (vaikka tekniikassa vielä hiomista onkin ;)), vaan uidessa voi näköjään myös haukkua ohikulkeville koirille ja heiluttaa häntää :) Leluja ei vielä voi suuhun ottaa, se tulkoon aikanaan. 

Hilpin uimakoulusta on koosteena pieni video todistusaineistona :)




Uiminen ei ole ainut taito, minkä Hilpi on hiljattain oppinut. Se oppi tänään myös isännän riemuksi ottamaan koppeja. Ja mikäs sen hauskempaa, kuin pelata hauskaa koppipeliä Sellan kanssa ja jumpata samalla vähän syviä lihaksia :)




 
Lomakuvia on tullut räpittyä taas enemmän ja vähemmän, tässä jokunen tunnelmia välittämään. 


Voidaanko leikkiä koko päivä tällä?

Täällä maalla on mukavaa!

Hiohoi!


Ihana järvituulen tuoksu!

Uimatekniikkaa tasapainoisemmaksi liivien avulla.


Tänne on jo uitu, palattavakin on uiden.

Uimarille maistuu eväät... kas kummaa.


Pieni eläintentutkija.

Sill' valta on kell' pallo on.

Malttia löytyy, Sellalta vähän vähemmän kuin Hilpiltä.

Parhaat kaverukset.

Heitä jo se pallo!


Niin rakas.

Ja sitten vielä mitäs muutakaan, kun uintikuvia. 






Sella oppi uuden tempun - kopin uidessa :)





Rohkea uimari ylpeänä kuivattelemassa.


Viimeisen lomapäivän huvituksena oli myös eilen agitreenit kahdeksalta aamulla - enkä edes ollut yksin treenikentällä :)  Hilpin kanssa mitäs muutakaan kuin keppejä, radalla. Törmättiin taas ongelmaan, tosin jokseenkin positiiviseen sellaiseen.  Hilpi ei  vielä oikein kestä vedätystä kepeillä, mikä taitanee olla tyypillistä 2x2-tekniikalla opetetuille kepittelijöille alussa. Noh, sitä sitten treenattiin, mutta ongelmaksi muodostui se, että tuo pujotteleekin nyt niin hirmuista vauhtia, että enhän mä pääse sen edelle niillä! Tai pääsen, jos spurttaan kunnolla, mutta se on jo aika kova häiriö.  No, saatiin me muutama vedätyksen tapainenkin toisto tehtyä, mutta voi jumankekka tuo koira on nopea! Hyvää keppien kiertokulman hakutreeniä tehtiin myös kovasta vauhdista muutaman erikoisesteen kautta. Hilpi osaa hienosti jarruttaa kepeille, jes! Huomenna mennään epiksiin testaamaan vieraita keppejä ihan kisaavien radalle, hui.