Sivut

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hilpi tuli taloon!

Perjantaina pitkäaikainen haave toisesta nahkacolliesta toteutui ja haimme kotiin pienen ihanuuden, Hilpi-tytön. Hilpi on sijoituksessa Keyword-kennelistä ja viralliselta nimeltään Keyword Paperdoll. Virallinen nimi juontaa juurensa neidin varsin sutjakasta olemuksesta, kutsumanimi taas on bongattu mummon Apu-lehden haastattelusta, jossa näyttelijä Seela Sella kertoi äidistään Hilpi Koskisesta. Hilpistä tulee varmasti nähtäväksi lisää kasvukuvia (kasvattajalta saatuja aivan ihania sellaisia) ja muuta juttua myöhemmin, Sella kun joutuu nyt jakamaan kotinsa lisäksi myös bloginsa Hilppasen kanssa. Mutta kuvat kertokoot nyt yhteiselon alkutaipaleesta paremmin.

Kotimatka Lohjalta Tampereelle sujui vaihtelevissa merkeissä. Ensimmäinen vartti huudettiin kovaa huutoa, sitten neiti kiipeili seuraavat puoli tuntia kuin mikäkin orava. Pysähdystä seurasi kuitenkin pientä matkapahoinvointia, minkä jälkeen Hilpi rauhoittui ja loppumatka sujui hieman kulmat kurtussa. Uuteen kotiin pääsy ja oman sängyn löytyminen oli Hilpille varsinainen helpotus eikä mennyt kauaa kun tyttö olikin jo melkein kuin kotonaan. Tosin menoa rauhoitti hieman yrmy kämppis Sella, joka murmutti aina kun Hilpi jotakin kontaktia rohkeni ottamaan. Ensimmäinen yö sujui ihan kivasti papin kanssa olohuoneessa, kun itku tuli, niin hoivaava käsi eksyi samantien ulottuville.


Jos mä oon tässä, niin saan takuulla huomion ensimmäisenä.



Seuraavana päivänä touhuilu alkoi jo hieman reippaammin, kaikki uudet lelut ja ei-lelut on heti tutkittava. Pihlan oli myös päästävä tapaamaan tätä yllätystä, mikä ei onneksi hänen epäilyistään huolimatta ollut mitään syötävää. Takapiha on ollut kovassa käytössä ja hienosti Hilpi osaa saman tien käydä tarpeillaan pihalle päästyään. Sisälle on tullut vasta muutama pieni lätäkkö!




Välillä uni taas yllätti kesken touhujen. Taitaa neiti nähdä varsin makoisia unia.


Sellakin alkoi jo toisena päivänä aamuäreilystään päästyään tutustua kaveriin vähän tarkemmin. Vielä ei oikein leikit käy ihan yksiin (Hilpi varastaa kaikki lelut Sellalta, Sella on liian raju tassulla tökkiessään), mutta selkeästi askel kohti yhteistä laumaelämää on jo otettu. Yökin meni jo kivasti samassa huoneessa omissa sängyissä. Tänä iltana todistettiin myös jo sitä, kuinka samaan sänkyynkin voi mahtua.



Ruoka on onneksi maistunut melko hyvin ekasta illasta lähtien, tosin vasta kun sitä on vähän lämmitetty ensin. Prinsessa mikä prinsessa :). Neiti osaa hienosti tarjota istumista odottaessaan ruokakuppiansa, tainnut oppia tavan jo siskon ja veljen kanssa. Namit kiinnostavat myös ja vähän on jo nameja naksuteltukin, koulutus on siis aloitettu :)


 Lauantaina tehtiin myös Hilpin kanssa onnistunut reilun viiden minuutin hihnalenkki yksinään. Sunnuntaina oltiin jo pihapiiriä pidemmällä, noin 15 minuutin ulkoilulla ja hienosti Hilpi pysyi lauman mukana. Sellan perässä juostaan jo kovaa vauhtia, Hilpi on tosi ketterä napero! Kylmäkin unohtuu liikkuessa.





Tänään on päästy todistamaan myös aikamoisia juoksuhepuleita sisällä. Tästä tytöstä lähtee todella myös ääntä! Kova ärrimurri kuuluu, kun tyttö leikkii leluillansa ja Sellaa haastetaan myös leikkimään kimeän haukun säestämänä. Anteeksi naapurit!

Hilpi on kyllä onnistunut valloittamaan meidän sydämet jo muutaman päivä aikana. Pian kärsitään jo isännän mukaan söpöyden yliannostuksesta. Aivan ihana pikkuotus <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti