Sivut

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Treenit jatkuivat vihdoin!


Juoksu/reissutauko on vihdoin ohi ja ekat ohjatut treenit pitkästä aikaa olivat kyllä odotetut! Terhi oli tehnyt Huittisen Harrin oppeja mukailevan radanpätkän, missä pääsi harjoittelemaan monia juttuja, kuten avokulmaa kepeille ja putkijarrua. Ekat kerrat radanpätkä meni Sellalta tosi kivasti ja sujuvasti, kepeillä avustin vaikean kulman, mutta hienosti Sella sen hakikin. Ohjausratkaisut oli myös aika toimivia, mistä voin olla iloinen. Vauhtia oli ihan kivasti tauon jälkeiseksi treeniksi, mutta sitten se A... Sitä tein nyt ilman targettia. Ekoilla pätkillä neiti tuli ihan hyvin alas asti, kunhan siellä itse kyykistelin ja näytin, mutta toistojen myötä se jäi taas patsastelemaan sinne päälle ja odottamaan tuleeko namia vai ei. Tuntuu, että alkaa keinot loppumaan sen kanssa. Minnalta sain kuitenkin vinkin kahden targetin käyttöön. Täytyypä ottaa tämän kokeilu käyttöön, joten kirjataanpa menettelytapa ylös nyt samoin tein. Eli alastulolle targetti ja siitä eteenpäin muutaman metrin päähän targetti myös. Sitten aluksi namia molempiin ja vasta tule -käskyllä vapautus toiselle targetille. Tätä tehtiin nyt muutama kerta. Seuraavaksi alastulotargetilta nami pois ja palkka vain kauemmalle targetille. Tätäkin kokeiltiin kerran - toimi, kun tyhjä targetti oli hämäyksenä. Nyt vaan näitä vaihdellen ja vähitellen yrittää häivyttää ensin alastulon targetin ja lopulta myös kauemman targetin. Toivottavasti päästään nyt tätä treenaamaan omatoimisesti. Treenien jälkeen oltiin taas perinteisesti uimassa, tällä kertaa kavereina Jeppe, Jussi ja Tosca. Uintiskabat Jepen kanssa Sella hävisi kyllä 6-1, mutta hauskaa oli kaikilla.

Kisaura kolmosissa olisi tarkoitus korkata muutaman viikon päästä Tampereelle, kunhan muutto sinne on saatu alta pois. Ilman sen suurempia odotuksia tosin, mutta kiva olisi nyt vielä ulkokisamahdollisuus käyttää hyödyksi. Tuleville viikonlopuille onkin kasautunut jos jonkinmoista koiramaista ohjelmaa rally-toko-kisoista näyttelyihin. Kyllä - Sella on ilmoitettu kahden vuoden tauon jälkeen myös näyttelykehään, apua. Tähän tarvitaan nyt hurjasti kopelointitreeniä, mutta ehkä nyt sitä saa jotakin aikaiseksi, kun on selkeä tavoite. Kiva kyllä saada siitä arvostelu pitkästä aikaa, onhan tuo parissa vuodessa kehittynyt kuitenkin ulkoisestikin jonkin verran.

Mukaan on liitettävä vielä kuvakertomus edellisten kesäviikonloppujen mökkeilystä ja uintireissusta. Koirien kuvaamiseen ei varmaan kyllästy ikinä :)

Mökillä Tilda-tollerin kanssa:

Auringonpalvoja nautiskelee

Tää on niin ihanan värinen.

Anna mulle se papi!




Lahdessa valloitettiin uusi koirien uimaranta Merrasjärvellä Tildan ja Lova-borderisöpöläisen kanssa. 

Tytöt tuijottavat jokainen omaa omistaajansa :)






2.8.

Tähän on vielä samaan jatkettava tämän päivän treeniannoksesta. Kävin siis Keinumäellä itsekseni tekemässä pelkkää A:ta ennen rallyja. Ensin palkka molemmilla targeteilla ja sitten vaihdellen vain taaimmaisella. Meni niin kuin pitikin, mutta jäin epäilemään käskyä "ota", jos se jarruttaakin Sellaa liikaa ja pitäisikö ottaa uusi käsky käyttöön. Tuumaustaukoa pidettiin rally-treenien verran, mitkä menivät aika söheltämiseksi kahden tunnin autohengailun jälkeen. Virettä ihan liikaa, mutta kiinnostus seurata nollissa. No joka tapauksessa näiden jälkeen mentiin uudestaan A:lle ja otinkin käyttöön käskyn "alas" mikä on Sellalle tuttu eri yhteydestä. No neitipä keksikin sitten että hän tulee kunnolla alas mutta sen jälkeen jatkaa oitis matkaansa toiselle targetille. Ei hyvä siis. Palasin "ota" -käskyyn, ja nyt taas nätisti jäätiin odottamaan, vaikkei namia ekalla targetilla ollutkaan. Ehkäpä se on näin parempi, kunhan vaan tuo pysähdyspaikka vahvistuu. Nyt ei saisi kyllä antaa mennä läpi yhtään hidastelusuoritusta, jotta se hokaisi tuon oikean suoritustavan kunnolla. Lopuksi saatiin vielä kuokkia Pasin treeniryhmässä vikalla pätkällä, Sellahan jopa irtosi ja sillä oli tosissaan vauhtia! Piti ilmeisesti näyttää olevansa kolmosluokan veroinen koira kavereillekin :) Omassa ohjauksessa oli toivomisen varaa vielä, täytynee yrittää luottaa enemmän koiraan ja sen osaamiseen. Hyvillä mielin siis kohti viikonloppua, jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti